Pääkaupunkiseudun kaavoituksen ekotehokkuutta on tutkittu ja sen parantamiseksi on luotu oma työkalu, jonka avulla kaupunkialueiden rakentamisen ekotehokkuutta voidaan parantaa. Kyseinen työkalu perustuu tutkimustietoon sekä 21 ekotehokkuudessa havaittuun osatekijään. Ekotehokkuuden arviointia pyritään tehostamaan ja tätä kautta pyritään vähentämään sekä luonnonvarojen että energian käyttöä. Samalla pyritään kiinnittämään huomiota jätteiden määrän vähentämiseen. Energian kulutusta arvioitaessa on tärkeää huomioida myös tapa, jolla käytetty energia on tuotettu. Energiantuotannossa tulisi pyrkiä suosimaan uusiutuvilla energialähteillä tuotettua energiaa mahdollisuuksien mukaan.
Tutkimusvaiheet
Tutkimustyö käsitti kaksi vaihetta, joista ensimmäinen vaihe liittyi ekotehokkuuden määrittelyyn. Tässä ensimmäisessä vaiheessa luotiin myös työkalu, jolla ekotehokkuuden tasoa voidaan arvioida. Tutkimustyön toisessa vaiheessa keskityttiin testaamaan työkalua tietyissä kohteissa.
Ensimmäisessä päävaiheessa voidaan havaita useita alavaiheita. Ensimmäisessä tällaisessa alavaiheessa luotiin määritelmä siitä mitä kaupunkialueen ekotehokkuudella tarkoitetaan. Tässä vaiheessa sovittiin siis siitä, mitä tässä työssä tarkoitetaan ekotehokkuuden käsitteellä. Toisessa alavaiheessa sovittiin niistä mittareista ja indikaattoreista, joilla kaupunkialueen ekotehokkuutta aiotaan mitata, ja kolmannessa alavaiheessa kehitettiin sekä määriteltiin ekotehokkuustyökaluja.
21 ekotehokkuuden osatekijää
Ekotehokkaan kaupunkisuunnittelun osatekijät jaettiin viiten asiakokonaisuuteen, jotka ovat maa, vesi, energia, liikenne sekä palvelut ja hiili- sekä materiaalikierto. Maa-asiakokonaisuuden osalta arvioitavia asioita ovat rakentamiseen käytettävä maa, alueellinen tehokkuus sekä perusrakenteiden määrä, maansiirrot, pilaantuneiden maiden määrä sekä kaatopaikat, lähivirkistysalueet sekä lähiviljely ja maaperän rakennettavuus.
Vesi-asiakokonaisuuden osalta arvioidaan hulevesien hallintaa sekä pohjavesiin liittyviä asioita, tulvasuojeluun liittyviä asioita ja vedenkulutuksen määrää suhteessa asukasmäärään. Energia-asiakokonaisuuden osalta arvioidaan kuinka paljon rakennukset kuluttavat energiaa, miten sähkö on tuotettu sekä kuinka paljon sähköä tarvitaan, miten lämpö tuotetaan sekä kuinka paljon lämpöä tarvitaan, kuinka ulkovalaistus on järjestetty sekä kuinka passiivinen aurinkoenergia on huomioitu.
Liikenteen ja palveluiden asiakokonaisuuden osalta arvioitavia asioita ovat joukkoliikenne, kävely- sekä pyöräilymahdollisuudet, tarve käyttää henkilöautoa sekä pysäköintimahdollisuudet ja palvelutarjonnan sijainti. Hiili- ja materiaalikierron asiakokonaisuuden osalta huomioidaan rakentamisen aiheuttama hiilijalanjälki, jätehuollon järjestäminen sekä jo valmiina olevien rakennusten hyödyntäminen.
Ekotehokkuuden arviointikriteereinä käytetään materiaalien kulutuksen määrää, energiankulutuksen määrää sekä sitä, kuinka suuri osuus energiankulutuksesta on tuotettu uusiutuvilla energialähteillä. Muita arviointikriteereitä ovat toiminnasta syntyvien päästöjen sekä jätteiden määrä. Jätteiden osalta pohditaan myös niiden kierrättämistä. Ekosysteemivaikutusten tarkastelu sekä ekosysteemien monimuotoisuuden, osallistumisen että mukautumiskyvyn osalta on erittäin tärkeää.
Maankäytössä tulisi pyrkiä rakentamaan tuottavaa maata sekä tuottavaa metsätalousmaata säästäen. Näiden lisäksi tulisi säästää merkittäviä luonnonympäristöjä. Näin pyritään turvaamaan sekä luonnon monimuotoisuutta että luomaan ”hiilinieluja”. Maansiirroissa kuluu runsaasti energiaa ja jos maata joudutaan siirtämään suuria määriä sekä pitkiä etäisyyksiä, huononee toiminnan ekotehokkuus vielä merkittävällä tavalla. Vesi- tai raidekuljetus aiheuttaa vähemmän kasvihuonepäästöjä kuin maakuljetus, joten mahdollisuuksien mukaan kannattaa suosia näitä kuljetustapoja.
Hulevesiä pyritään käsittelemään siten, että tulvimishaittoja yritetään ehkäistä ja poistaa. Samalla pyritään pitämään pohjaveden pinta entisenlaisena. Kuivatus on tärkeää varmistaa sekä paikallisesti että alueellisesti ja hulavesien haitalliset aineet on pyrittävä minimoimaan. Hulavettä voidaan myös hyödyntää esimerkiksi kasteluvetenä viheralueilla.
Kaavoittajan vaikutusmahdollisuudet
Kaavoittaja ei voi vaikuttaa kaikkiin osatekijöihin, joilla hankkeiden ekotehokkuutta olisi mahdollista parantaa. Esimerkiksi tietyt lait saattavat vaikuttaa siihen, ettei kaikkia valintoja voida tehdä ainoastaan ekotehokkuuden näkökohdasta käsin. Puurakentamisen osalta esimerkiksi paloturvallisuusmääräykset saattavat asettaa rajoituksia puun käytölle, minkä vuoksi kerrostaloalueiden hiilinieluvaikutusta ei ole mahdollista lisätä käyttämällä rakennuksissa runsaasti puuta. Toisinaan taas suunnittelija saattaa olla tilanteessa, jossa ylemmän kaavatason ratkaisut saattavat heikentää alemmilla kaavatasoilla tehtyjen ratkaisujen ekotehokkuutta, vaikka suunnittelija itse tekisikin erinomaisia ratkaisuja tällä alemmalla kaavatasolla. Aina kaavoittajalla ei siis ole konkreettisia mahdollisuuksia vaikuttaa suunnittelemansa hankkeen ekotehokkuuteen kokonaisvaltaisella tavalla.